Meistä

 

Mitä teemme
Nuori ja kasvava AJV grupė-yhtiömme on perustettu kesällä 2004. Alusta lähtien olemme käyneet aktiivisesti kansainvälistä tukkukauppaa ruokateollisuuden raaka-aineilla ja tuotteilla sekä muun teollisuuden käyttämillä tärkeimmillä raaka-aineilla.
Olemme valmiina ottamaan vastaan alamme uudet mahdollisuudet, ja yhtiömme on luotettava kumppani tai edustaja alueellamme Liettuassa, Latviassa, Virossa ja Puolassa, sillä näiden maiden markkinoilla meillä on pysyvät suhteet.


Missä olemme
Kotipaikkamme on Vilnassa, Baltian maiden eteläisimmässä pääkaupungissa, EU:n rajalla. Strateginen markkina-asemamme on idän ja lännen tienristeyksessä sekä Pohjois- ja Keski-Euroopan välillä.


Kumppanit
Kaikki yhteistyökumppanimme käyttävät menestyksellisesti luomaamme laajaa kauppaverkostoa. Teemme kiinteää yhteistyötä alueellisten vähittäismyyjien ja tuottajien kanssa, kuten leipomoiden, meijereiden, jäätelö-, kala-, makeis- ja karamelli-, hillo-, kastike-, juoma-, säilyke- ja muiden tuotantolaitosten kanssa. Teemme myös yhteistyötä kansainvälisten kaupankäynti- ja levittäjäyrityksien sekä tuottajien kanssa melkein koko Euroopassa.


Tuotteet ja tarvikkeet
Kaikki tarjoamamme tuotteet ja tarvikkeet ovat voimassa olevien EU:n vaatimusten mukaisia. Tarvikkeet myydään tavallisesti tukkuerissä. Pienin toimitettava erä on 24 tonnia, mutta erikoissopimuksesta voimme toimittaa asiakkaillemme poikkeuksellisesti pienempiäkin eriä.


Logistiikka
Järjestämme myymien tuotteidemme logistiikkaa, sillä olemme yhteistyössä monien eurooppalaisten kuljetus- ja ekspediointiyrityksien kanssa.


Kielet
Puhumme englantia, saksaa, puolaa, venäjää ja liettuaa.


Uutiset
Kotisivumme uutiset voidaan lukea vain englannin kielellä.